Aineistotehtävä

Suomen ev.lut kirkon kirkon herätysliikkeet

Suomeen syntyi 1700-1800 luvuilla neljä herätysliikettä. Näiden herätysliikkeiden keskeisenä perustana on Saksasta 1700-luvulla tullut pietismi-aate, joka tarkoittaa henkilökeskeisen uskon korostusta. Herätysliikkeet ovat tärkeä osa suomalaista uskonnollista historiaa ja nykyaikanakin merkittäviä tekijöitä kirkon piirissä. 

Suomeen syntyi siis 1700-1800-lukujen taitteessa neljä herätysliikettä, joita ovat rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus ja lestadiolaisuus. Herätysliikkeet ovat syntyneet uudistusliikkeinä kirkon sisällä. Myös 1900-luvulla syntyi kaksi uutta herätysliikettä, uuspietismi (viidesläisyys) ja karismaattisuus. Karismaattisuus on hieman abstraktimpi käsite, eikä läheskään yhtä järjestäytynyt kuin muut herätysliikeet. Herätysliikkeissä korostetaan luterilaista tunnustusta ja raamatullisuutta.

Herätysliikkeet ovat syntyneet protestiliikkeinä kirkon asenteita ja käytäntöjä kohtaan. Taustalla on ollut halu palata yksinkertaiseen ja vahvaan uskonnollisuuteen. Jokaisella liikkeellä on omat periaatteensa ja korostuksensa asioihin. Suomalaisten herätysliikkeet ovat nimenomaan uudistusliikkeitä, jotka ovat ottaneet vaikutteita pietismistä ja evankelioivasta herätyskristillisyydestä. Ne ovat omalla tavallaan organisoituneita kansanliikkeitä, joilla on paljon kannattajia ja jäseniä. Eri herätysliikkeet vaikuttavat eri puolilla Suomea. Luterilaiset herätysliikkeet saatetaan sekoittaa muihin Suomessa toimiviin uskonnollisiin yhteisöihin kuten helluntailaisiin, vapaakirkkoon tai adventtikirkkoon. Nämä ovat kuitenkin täysin eri asia sillä herätysliikkeet toimivat nimenomaan luterilaisen kirkon sisällä, johon suurin osa suomalaisista kuuluu. 

Herätysliikkeet ovat niin sanotusti maallikkoliikkeitä, joiden keskeiset henkilöt eivät välttämättä ole pappeja tai muuta kirkon henkilökuntaa. Herätysliikkeet ovat aktiivisia niin nuorisotyössä kuin lähetystyössäkin. Herätysliikkeillä on omat perinteensä ja juhlansa, sekä omat virsikirjansa. Ne eivät kilpaile luterilaisen kirkon kanssa vaan täydentävät tätä. Suomalaiset jotka kuuluvat herätysliikkeisiin ovat osa Suomen evankelisluterilaisia seurakuntia. Herätysliikkeet kasvavat jatkuvasti, eikä niiden suosio ole ainakaan vähenemässä. Yhteen liikkeeseen kuuluminen ei tarkoita etteikö voisi ottaa vaikutteita jostain toisesta liikkeestä. Henkilökohtainen näkemys on melko vapaa. 

Rukoilevaisuus on suomen vanhin herätysliike. Liikkeen ajatellaan syntyneen Kalannissa 1756 tapahtuneen kansallisen hurmoksellisuuden johdosta. Liikkeellä oli kaksi merkittävää vaikutusaluetta synnyn aikoina, Länsi-Suomi ja Karjala. Nykyään rukoilevaisuus vaikuttaa lähinnä Satakunnassa ja Varsinais-Suomen pohjoisosissa, johtuen siitä että aikaisemmat vaikutusalueet Itä-Suomessa jäivät nykyisen venäjän alle. Läntisellä alueella vaikuttanut liike jakautui vielä kahtia vuonna 1984 Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistykseksi ja Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistykseksi. Rukoilevaisuuden perusominaisuuksiin kuuluu laaja rukouksien käyttö ja rukouksiin, parannuksiin ja pyhityksiin perustuva uskonkäsitys. Liikkeen sisällä toimivien kahden yhdistyksen käsitykset ja normit vaihtelevat hieman, esimerkiksi naispappeuden kohdalla ja virsikirjojen käytössä. 

Herännäisyys syntyi savossa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Liike vaikuttaa lähinnä Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Herännäisyys painottaa ihmisen omaa riittämättömyyttä jossa omat hyvät teot eivät ole keskeisiä vaan Kristus yksinomaisesti. Liike ei aluksi tullut toimeen muiden herätysliikkeiden kanssa ja virkavallankin kanssa oli ongelmia. Kirkon suhtautuminen herännäisyyteen ei ollut hirveän hyvä, kunnes luterilaiseen kirkkoon alkoi tulemaan pappeja herännäisyyden piiristä, jolloin herännäisyys kirkollistui ja kasvatti asemaansa. Heränneet kuvaavat uskonkäsitystään Kristusta odottavaksi ja ikävöiväksi. Herännäisyyteen liittyy ensisijaisesti usko Jumalan voimiin ja hyvään tahtoon. Seurat ovat liikkeelle keskeinen tapa kokoontua. Herännäisyys on vaikuttanut merkittävästi ev.lut kirkkoon aikojen saatossa.

Evankelisuus syntyi herännäisyyden jakautumisen myötä, kun Pöytyäläinen Fredrik Hedberg julkaisi teoksen "Uskon oppi autuuteen." Herännäisyyden perusominaisuuksiin kuuluvan odottavan ja ikävöivän uskon sijaan Hedberg korosti omistamista, iloista pelastusvarmuutta, joka oli annettu jo kasteessa lahjaksi. Tämän tulkinta on hieman jakanut evankelilaisia, jotkut painottavat pelkästään kasteessa saatua pelastusta, jotkut taas henkilökohtaista uskoa joka johtaisi kasteessa saatuun pelastukseen. Luterilainen tunnustus on keskeistä evankelisuudessa. Evankelisuus on kritisoinut kirkkoa melko voimakkaasti, mutta kuuluu silti kirkon piiriin koska iso osa liikkeen johtajista on ollut vaikutusvaltaisia ev.lut pappeja. Evankelisuus vaikuttaa eniten Lounais-Suomessa ja Pohjanmaalla.

Lestadiolaisuus syntyi vuosikymmeniä muiden herätysliikkeiden jälkeen ja Suomen maantieteellisen rajojen ulkopuolella, mutta kuitenkin suomalaisella asuinalueella. Liike on nimetty Lars Levi Laestadiuksen mukaan. Kirkkoherrana toiminut Laestadius piti tärkeänä lukutaidon välittämistä ja juoppoutta vastaan taistelemista. Hän piti 1800-luvulla parannussaarnoja, jotka saivat aikaan herätyksen joka levisi ympäri pohjoismaita. Kun Laestadius kuoli, liikkeen kehitykseen rupesi vaikuttamaan Juhani Raattamaa, jonka johdosta monet opilliset ja uskonnolliset käsitykset syntyivät. Esimerkiksi seurakuntakäsitys, jonka tuloksena liikkeestä ei tullut samalla tavalla kirkollista herätysliikettä kuin muista kolmesta. Liike levisi hyvin nopeasti moneen maahan, kuten yhdysvaltoihin ja venäjälle. Jopa ortodokseja liittyi liikkeeseen, joka on itsessään erikoista. Raattamaan kuoleman jälkeen lestadiolaisuus jakautui moniin pienempiin liikkeisiin johtuen erimielisyyksistä ja levinneisyydestä laajalle alueelle. Syntyi vanhoillislestadiolaiset, esikoislestadiolaiset ja uusherätys. Lisäksi syntyi monia vielä pienempiä liikkeitä, jotka eivät kuitenkaan saanut suhteessa niin suurta huomiota ja jäivät pieniksi. Erimielisyydet johtuivat isolta osin uusherätysliikkeen halusta palauttaa alkuperäiset opit ja suunnat. Lestadiolaisilla on useita eri sääntöjä ja perinteitä, jotka poikkeavat tyyliltään muista herätysliikkeistä. 

Uuspietismi, tunnetaan myös nimellä viidesläisyys on Suomen viides herätysliike. Pastori Urho Muroma kävi 1900-luvun alussa pitämässä evankelioimiskokouksia eri yhdistyksien nimissä. Tämä aiheutti monia herätyksiä. Näitä herätyksiä varten perustettiin Suomen Raamattuopisto. Uuspietismi korosta herätystä, raamatillisuutta ja pitää Israelia tärkeänä uskonnollisen historiansa takia. Suomen raamattuopisto on vastustanut naispappeutta.

1960-luvulla syntyi Kansanlähetys joka nimensä mukaisesti korostaa erityisesti lähetystyötä. Tämä kaikki liittyy vahvasti uuspietismin ja Urho Muroman aatteeseen.

Karismaattisuus tuli Suomeen 1900-luvun loppupuolella. Karismaattisuudessa korostetaan Pyhän Hengen tärkeyttä ja vaikutusta. Jumalan ylistäminen on keskeistä liikkeelle. Karimaattisuuden piiriin kuuluvat jäsenet ottavat asian hyvin vakavasti. Armolahjoja Pyhältä Hengeltä painotetaan. Musiikki on tärkeä ilmaisun muoto karismaattisuudessa.

Lähteet:

Oppikirja

Wikipedia

http://www.opinto.net/uskonto/timomuola/herliikk.html

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/AE387123EFC7EFC3C22570700028CA8E

http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Her%C3%A4tysliike

http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view/?religionId=34

http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view/?religionId=33

http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view/?religionId=35

http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view/?religionId=32

http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=36

http://www.opinto.net/uskonto/timomuola/herkaris.html

http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=37